Vanhemmuuteen kuuluu velvollisuuksia

Vanhempien on aika nostaa katse puhelimesta ja käyttäytyä kuten vanhemmuus meitä velvoittaa

Julkaistu Länsi-Savossa 7.5.2023

Alakoululaisen tyttäreni rehtori lähestyi vanhempia tiedotteella, jossa kerrottiin väkivallan lisääntymisestä koulussa: haukkumisesta, läpsimisestä, arvostelusta ja rasistisesta kommentoinnista. Minut valtasi pettymys ja suru. Jos vanhempana en pysty luottamaan siihen, että lapseni koulupäivä on turvallinen, niin olemme epäonnistuneet niin päätöksenteossa kuin vanhempina.

Toivon, että valtakunnan politiikassa kuin myös meillä Mikkelissä, ei tehdä leikkauspäätöksiä, jotka vaikuttavat koululaisten (ja muun koulun henkilökunnan) perusturvallisuuteen. Tyttäreni koulu ei ole ainoa, jossa rehtori painii kasvavien käytösongelmien kanssa.

Mistä se johtuu, että lapsemme voivat pahoin? Koulu-uudistuksemme ovat menneet pieleen ja leikkaukset kohdistuneet väärin, sen jo tiedämme, mutta onko se ainoa syy?

Meillä vanhemmilla on vastuu ja velvollisuus kasvattaa lapsemme käyttäytymään ja kunnioittamaan. Koulu tukee käytös- ja kurikasvatuksessa, mutta koulun pääasiallinen tehtävä on opettaa ja sivistää. Ymmärrän, että sana ”kuri”, kuulostaa monen korvaan rajulta, minulle se tarkoittaa käytöskasvatusta ja rajoja. Toiselle se voi tarkoittaa tukkapöllyä ja rangaistuksia, riippuen miten omassa lapsuudessa ”kuria” on toteutettu.

Perheiden sisäisten talous- ja mielenterveysongelmien lisäksi meillä on valloillaan ”puhelinvanhemmuus”. Kuinka usein olet sanonut lapsellesi: ”Oota, mä kirjoitan nyt tän viestin?" Minä ainakin myönnän näin tapahtuneen useammankin kerran.

Lasketko sen jälkeen puhelimen pois ja kysyt, mitä lapsesi sinulle halusi kertoa tai kysyä, vai unohtuiko asia vaan? Puhelinvanhemmuus on pahimmillaan sitä, että kaikki muu vie huomion lapsesta. Jopa koiran pissattaminen voi olla tärkeämpää kuin lapsen kysymyksen kuunteleminen. Pahoittelen kärjistystä, mutta siltä se lapselle näyttää ja tuntuu, kun äiti tai isä ei kuuntele.

Inhottavin asia kuulla on, että lapsi oppii aikuisten mallista läpsimisen, haukkumisen, arvostelun ja rasistisen käytöksen, mihin rehtorikin kirjeessään viittasi. Ei sitä ole kavereilta opittu, se tulee kotoa. Tyttäreni syntymäpäivillä ystävänsä pyysi puheenvuoron huutamalla toisille: ”Turpa kiinni!” Hänen ”keskustelutaitonsa” on opittu kotoa, ei kavereilta.

Rasistiset kommentit lapsen suusta, kuten ”mene sinne mistä olet tullutkin”, ovat oppia vanhempien arvoista ja peloista. Lapsi ei näe eroa ihmisen värissä, ellei vanhemmat sen opeta. Tämän tiedän, koska lapseni ovat olleet ainoat valkoiset ja länsimaalaiset oppilaat 300 aasialaisen koulussa. Lapsille toinen on aina ihminen, ei erilainen kuten se erilaisuutta pelkäävälle ja etnosentriselle aikuiselle on.

Vanhempien on aika nostaa katse puhelimesta ja käyttäytyä kuten vanhemmuus meitä velvoittaa: asettaa lapsille rajat, opettaa käytöstavat ja olla esimerkki kunnioittavasta ja arvostavasta aikuisesta.